PUF

Kuriton visionääri

PUF on palkittu suomalaisen, kestävästi tuotetun muotoilun ja muodin myymäläkonsepti – ensin Turun kivijalassa ja nyttemmin myös verkossa. 

Mutta siinä on pulmansa, että luo uraauurtavan kotimaisen designmarketin ensimmäisenä Suomessa. Niin hyvän, että muutkin haluavat tehdä samanlaisia. Kun kaikki ovat samanlaisia, tekee edelläkävijä sitä mitä edelläkävijät tekee. 

Omaa juttuaan.

Grundlagen työ alkoi maanjäristyksellä: laitettiin brändi paloiksi ja möyhennökseksi ja myllättiin ja koluttiin ja löydettiinkin juuri se, mitä lähdettiin etsimään. Se, mikä tekee Puffista Puffin, ja mitä kukaan muu ei voi kopioida. Sen pohjalta rakennettiin uudet suuntaviivat ja strategia viideksi vuodeksi: missio, visio ja arvolupaus, sekä brändin ydin.

Brändiperustan lisäksi rakensimme Puffin verkkokauppaan markkinoinnin automaatioon perustuvan omni-channel-ratkaisun. Sopiva taustakone vaatii oikeat työkalut; Grundlagen asiantuntijuus kattoi konsultaation myös niiden saralta. Pufia pyörittävät yrittäjät Hanna-Riikka Pennanen ja Matti Järvinen kuvailevat yhteistyötä innostuneina:

Hypättiin Grundlagen kanssa yhdessä suoraan syvään päätyyn, eikä todellakaan saatu sitä mitä tilattiin, saatiin paljon enemmän. Luovan tiimin näkemyksellinen ymmärrys asioihin on suorastaan koskettavaa ja löysimme tästä porukasta kasan ystäviä, kenen kanssa viemme Puffia taas uudelle levelille!

Se, että pohja on robusti, ei tarkoita sitä, etteikö voisi olla nopea ja ketterä. Se tarkoittaa sitä, että tekee juuri oikeat liikkeet ja ihan oikeaan aikaan – ja on koko ajan omannäköinen. 

Ja entä ne tulokset?

Konversiot kasvoivat +73 %,
tuotto +283 %,
uniikkeja verkkokauppakävijöitä tuli lisää +136 %,
verkkokaupan myynti kasvoi +585 % ja
asiakaskantaa kerrytettiin +20 %.

Brändikuvat

Photography & set design: Simelius Simelius
Stylist: Juho Pihlajaoja
Muah: Fatma Bendris & Noora Varjo