Ikoninen sketsihahmo Touko-Pouko tähdittää ysäriaskartelubrändin lanseerauskampanjaa: “Olen ylpeä, että brändi uskaltaa tällaiseen lähteä”
Julkaistu 31.12.2020 08:20 | Päivitetty 14.09.2023 13:15
Mitä tapahtuu, kun ysäriaskartelubrändi, jota kukaan ei muista mutta kaikki tietävät, uudistuu? Se herättää seitsemän videon ajaksi henkiin toisen ysärin askarteluikonin, Studio Julmahuvista tutun maanis-depressiivisen Touko-Poukon.
Kotimaisen perheyhtiön Bernerin askartelu- ja toimistotarvikebrändi M.E.C lauloi jo joutsenlauluaan, kun sille päätettiin viime keväänä antaa vielä yksi mahdollisuus.
“Ennen kuin lopullista päätöstä brändin kohtalosta lähdettiin tekemään, halusimme vielä tehdä kevyen tutkimuksen brändin tunnettuudesta ja mielikuvista. Tulokset olivat positiivisesti yllättävät tunnettuuden suhteen ja myös hinta-laatusuhdetta kehuttiin spontaanisti. Ilmeen koettiin jääneen 90-luvulle, mikä oli tietysti enemmän kuin totta. Lähdimme siis toteuttamaan uudistusta, ohjeena ainoastaan että pidetään nimi ja tuoteryhmät, joissa operoidaan”, kertoo Bernerin tuotepäällikkö Roni Lehto.
Brändiuudistus aloitettiin puhtaalta pöydältä, koska brändiä ei varsinaisesti ollut. M.E.C-nimikin oli kahden myyntimiehen keksimä satunnainen kirjainyhdistelmä.
“M.E.C oli sellainen tavallaan epäbrändi. Koska se oli jo kerran ollut saada kuolemantuomion, ajateltiin, ettei ole mitään menetettävää”, kertoo brändiuudistuksen takana olevan Grundlagen copywriter Laura Andersson.
Brändi henkiin tuoteteksteissä
M.E.C muuttui muotoon mec ja kirjaimet saivat merkityksen More (than) Eight Colours, koska tuotteissa oli ainakin kahdeksaa väriä. Omaperäinen tone of voice jalkautui muun muassa pakkauksiin tuotekuvauksiksi, joissa kontaktimuovi on “Kuin toinen kansi kirjallesi, mutta josta näkyy läpi” ja jättitussi “Kynien caps-lock, johon tulee suhtautua tilanteen vaatimalla vakavuudella”.
Viime kuussa avatuilla kotisivuilla on esimerkiksi Internetin hiljainen huone, jonne voi mennä karkuun internetin hulinaa kuitenkaan poistumatta internetistä, Rohkaisulausepankki, josta voi kuunnella ääneenlausuttuja tsemppiäänitteitä, ja ohjeet Muovailuvahaprofetiaan.
“Päätettiin, että jos mec voi olla mitä vaan, miksei se olisi maailman kunnianhimoisin askartelutarvikebrändi. Sen visio onkin listata pastellinsävyinen muovailuvaha raaka-aineeksi pörssiin tammikuussa 2030, ja kotisivuillaan se kerää rahoitusta Ahvenanmaan ostamiseen, jotta sinne voisi perustaa Huvi- ja Elämyskeskussaarivaltio mec-Å-Landin”, Andersson jatkaa.
Uskollisena alkuperälle
Jukka Rasilan sketsihahmon Touko-Poukon, ehkäpä Suomen legendaarisimman askartelijan, pyytäminen presentteriksi tuntui ainoalta oikealta tavalta lanseerata uudistunut brändi.
“Vanhana Studio Julmahuvin fanina Grundlagen Taulerin idea Touko-Poukosta mecin kasvona innosti heti. Koska brändiä on kuitenkin lähdetty vasta hiljattain rakentamaan uudelleen, pidin hahmon mukaan saamista melko epätodennäköisenä. Kun positiivinen päätös kuitenkin tuli, lähdettiin liikkeelle siitä periaatteesta, että Touko-Pouko tekee itsensä näköistä materiaalia. Sitä on sitten kiva katsella itsekin”, Lehto toteaa.
Hahmon luonut Rasila innostui kuitenkin projektista itsekin: “Ihan mahtavaa, että brändi uskaltaa lähteä tekemään näin synkkää ja absurdia, alkuperälleen uskollista juttua. Lähtökohtaisesti en antaisi Toukoa mainoskasvoksi, mutta tässä oli jotain hellyyttävää ja poikkeuksellista.”
“Uusi ilme ja konsepti on otettu hyvin vastaan, ja lisäksi uudistusta on ollut henkilökohtaisesti poikkeuksellisen hauska tehdä. Koska mec on maailman kunnianhimoisin askartelubrändi, ei tässä voi kuin päästä pitkälle”, Lehto päättää.
Ensimmäinen video seitsemän videon kokonaisuudesta ilmestyy uutena vuotena, ja loput julkaistaan kevään kuluessa. Tuotantoyhtiönä on toiminut Videolle.