Biisimestari Maki Kolehmaisen uusi single Verano on latinopoppia

Julkaistu 24.08.2018 10:03 | Päivitetty 14.09.2023 13:15

Reynier Gómezin single Verano on puhdasta latinopoppia. Biisin taustalla on mm. Robinin Frontside Ollien säveltänyt duo Maki Kolehmainen ja Tracy Lipp. Verano on Reynier Gómezin ensimmäinen single.

Reynier Goméz. Kuva: Eetu Mendolin

Reynier Goméz. Kuva: Eetu Mendolin

-On todella virkistävää tehdä myös latinopoppia. Kiitän äitiäni näistä vaikutteista, koska hän on aina kuunnellut kotona salsaa ja muita latinalaisia musiikkityylejä, Maki Kolehmainen kertoo.

G´mezin mukaan Verano-kappale kertoo kesän ja lämmön inspiroimasta ilosta ja innosta, joka saa meidät soittamaan kaverille, nappaamaan uikkarit ja rummun mukaan ja suuntaamaan rannalle.

Kuubalaistaustainen musiikin moniosaaja on pitkälti itseoppinut. Reynier Gómez bongattiin nuorena pihaltaan tanssimasta televisio-ohjelmaan ja hän lauloi kuuluisassa bändissä nimeltä Michel Maza Márquez. Suomessa jo yli vuosikymmenen työskennellyt Reynier Gómez omistaa tanssistudion Turussa, soittaa ja tuottaa musiikkia nimellä DJ Puma ja on myös esiintynyt yhtyeen Grupo Kanyen riveissä.

Eräällä noista keikoista oli mukana myös Reynier Gómezin silloinen tanssioppilas, nykyinen manageri Mari Tauler. Artistin lavapresenssi ja esiintymistaito vakuuttivat markkinoinnin moniottelijana ansioituneen Taulerin ottamaan yhteyttä aiemmista yhteistyöprojekteista tutuksi tulleeseen Kolehmaiseen.

Nyt ensimmäinen single Verano on julkaistu ja lisää on luvassa.

Lisätietoja:
Mari Tauler
Manageri
+358 50 590 7856